Poistuminen | Toimielimet | Koulutuslautakunta | Pöytäkirja 04.10.2012

Koulutuslautakunta
Kokous 04.10.2012 / Pykälä 68



Koulutuslautakunta
§ 68
04.10.2012

Sivistystoimialan lautakuntien yhdistäminen sivistyslautakunnaksi vuoden 2013 alusta

103/12/2012

KOULLTK § 68
Voimassa olevan Sivistystoimen johtosäännön mukaisesti vapaa-ajanlautakunnan tehtävänä on

- päättää kirjasto- ja muiden vapaa-aikapalvelujen maksuista ja taksoista,

- päättää hallinnassaan olevien alueiden ja toimitilojen käytön periaatteet,

- päättää hallinnonalansa hankinnoista, ellei tehtävää ole annettu viranhaltijoille,

- päättää vapaa-aikatoimen avustusten jakamisesta ja

- valitsee seuraavat kirjastotoimenjohtaja, liikuntasihteerin, vapaa-aikasihteeri ja vapaa-aikaohjaajan.

Vapaa-ajanlautakunnan jäsenmäärä on 9 ja kokouksien esittelijänä toimii kirjastotoimenjohtaja.

Vakiintunut käytäntö on ollut, että vapaa-ajanlautakunta on kokoontunut n. 4 kertaa vuodessa käsitellen johtosäännön mukaiset rutiiniluontoiset vuosittaiset asiat, kuten talousarvio- ja tilinpäätösasiat sekä toiminta-avustukset järjestöille. Vuosien 2011 ja 2012 aikana vapaa-ajanlautakunta on pitänyt yhteensä 6 kokousta, joissa on käsitelty pöytäkirjojen mukaan 60 asiaa, joista rutiiniluontoisia asioita on ollut n. 70 %.

 

9-jäseninen koulutuslautakunta kokoontuu n. kerran kuukaudessa käsitellen johtosäännön mukaisesti Ruoveden kunnan koululaitoksen ja päivähoidon sekä Ruoveden opiston asioita.

 

Keskusteluissa lautakuntien luottamushenkilöiden sekä kunnan johtavien viranhaltijoiden kanssa on yhteisesti todettu se, että vapaa-ajanlautakunnan ja koulutuslautakunnan yhdistäminen yhdeksi sivistyslautakunnaksi voisi tehostaa ja nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tuottamista kuntalaisille, sillä asioita käsiteltäisiin tasaisesti koko vuoden aikana. Samoin myös on todettu, että yksi yhteinen sivistystoimen lautakunta voisi paremmin kokonaisuutena tarkastella Ruoveden kunnan sivistystoimen toimintaa, kehitystä sekä eri tulosalueiden yhteistyötä elinikäisen oppimisen näkökulmasta.

 

Kunnanvaltuuston (18.4.2011 §20) hyväksymässä Sivistystoimen strategiassa asiaa linjataan seuraavasti: ”Lautakuntien yhdistämisestä tulee keskustella. Yhteinen lautakunta voisi terävöittää sivistystoimen roolia kunnassa.”

 

Stj:n ehdotus:
1. Koulutuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että nykyiset koulutuslautakunta ja vapaa-ajanlautakunta yhdistetään yhdeksi 9-jäseniseksi sivistyslautakunnaksi vuoden 2013 alusta.

2. Lisäksi koulutuslautakunta esittää, että tarvittava sivistystoimen johtosäännön muutostyö käynnistetään.

 

Päätös:
Hyväksyttiin.





©