Koulutuslautakunta |
§ 47 |
03.05.2011 |
Perusopetuksen laatukriteereiden käyttöönotto
KOULLTK § 47
Ruoveden kunta on mukana perusopetuksen laatukriteereiden käyttöönottoon liittyvässä hankkeessa. Laatukriteerien sisältö liitteenä nro . Hankkeen keskeinen sisältö liittyy koulukulttuurin kehittämiseen ja koulujen itsearviointiin. Koulutuksen järjestäjä ja päättäjät voivat omalta osaltaan vaikuttaa koulujen resurssointiin, koulutustarpeisiin vastaamiseen ja niin edelleen.
Hanketyössä on ollut mukana koulunjohtaja Juha Hakonen, lehtori Aila Oja, koulutuslautakunnan jäsen Heidi Kuutti-Selkee, lehtori Heli Kankkunen ja erityisopettaja Eeva Katajamäki sekä sivistystoimenjohtaja Markus Hyytinen. Nämä henkilöt ovat osallistuneet Jyväskylässä järjestettyyn laatukoulutukseen, joka jatkuu vielä syksyllä 2011. Lisäksi laatuhanketta on esitelty kouluissa ja asiaa on käsitelty koulunjohtajien kokouksessa.
Arviointi ja koulukulttuurin kehittäminen on koulujen ja koulutuksen järjestäjän jokapäiväistä toimintaa. Tavoitteellisen toiminnan löytämiseksi on kuitenkin hyvä sopia joistakin arviointiin ja koulukulttuurin kehittämiseen liittyvistä käytänteistä.
Stj:n ehdotus:
Koulutuslautakunta päättää hyväksyä
1) perusopetuksen työsuunnitelman lomakkeen, liite nro 13. Koulutuslautakunta päättää joka vuoden kevät yhdestä koko kuntaa koskevasta kehittämisalueesta perusopetuksen laatukriteereiden pohjalta.
2) asiakaskyselyjen järjestetämisen 4. ja 9. luokan oppilaiden huoltajille joka toinen vuosi, samoin ko. Luokkien oppilaille. Lisäksi lukion 2. luokan oppilaille tehdään asiakaskysely joka toinen vuosi. Ensimmäiset kyselyt tehdään loppusyksyllä 2012.
3) , että koulut tekevät koulutuslautakunnalle osoitetun lukuvuosiarvioinnin joka lukuvuoden toukokuussa.
4) sen, että koulutuksen järjestäjä ja koulut arvioivat toimintaansa laajemmin joka toinen vuosi. Arviointiin osallistuvat koulujen johtajat, opettajia, oppilaskuntien edustajia, lautakunnan jäseniä ja sivistystoimenjohtaja sekä muita tarvittavia edustajia kuten koulukuraattori ja kouluterveydenhuollon edustajia. Ensimmäinen laajempi arviointi tehdään keväällä 2013.
5) sen, että laatuhankkeen tiimoilla vieraillaan Sastamalan kunnassa 25.8.2011. Vierailulle Sastamalaan lähtevät laatuhankkeessa mukana olleet henkilöt (Hakonen, Oja, Kuutti-Selkee, Kankkunen, Katajamäki ja Hyytinen) , koulutuslautakunnan puheenjohtaja Kari Tervala ja rehtori/koulujen johtajat sekä yläkoulun oppilaskunnan kaksi jäsentä.
Päätös:
Hyväksyttiin.