Koulutuslautakunta |
§ 89 |
13.09.2011 |
2-opettajaisen koulun lakkauttamisen valmistelu
KOULLTK § 89
Kunnanvaltuusto 18.4.2011 § 20 on päättänyt kunnanhallituksen esityksen mukaisesti (kunnanhallitus 4.4.2011 § 59), että 2-opettajaisen koulun lakkauttaminen valmistellaan valtuuston päätettäväksi, jos talousarvioon sisältyvän ennusteen perusteella koulun oppilasmäärä (sis. esioppilaat) seuraavan lukuvuoden alussa on 23 oppilasta tai vähemmän.
Koulun lakkauttamisesta tekee aina erillisen päätöksen kunnanvaltuusto.
Talousarvion valmistelu on alkanut sivistystoimen osalta vuoden 2012 osalta. Väärinmajan koulu muuttui 2-opettajaiseksi 1.8.2011 ja koulun oppilasmäärä on tällä hetkellä esioppilaat mukaan lukien 25 Lukuvuonna 2010-11 oppilaita koulussa oli 36 esioppilaat mukaan lukien.
Ennusteen mukaan Väärinmajan koulun aloittaa 1.8.2012 yhteensä 22 oppilasta esioppilaat mukaan lukien. Lukuvuoden 2013-14 alussa oppilaita olisi todennäköisesti 20.
Hallintolain 31 § mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseki tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Asian valmistelussa on tärkeää kuulla asiaan osaisia (hallintolaki § 41) ennen kuin koulutuslautakunta käsittelee talousarviota 2012.
Stj:n ehdotus:
Koulutuslautakunta päättää, että Väärinmajan koululla järjestetään tiedotus- ja kuulemistilaisuuden keskiviikkona 28.9.2011 klo 17.
Päätös:
Hyväksyttiin.