Koulutuslautakunta |
§ 44 |
19.06.2012 |
Osavuosikatsaus 1-4/2012 koulutuslautakunnan alaisen toiminnan osalta
62/02/2012
KOULLTK § 44
Hallintokunnat ovat talousjohtajan ohjeistuksen mukaisesti antaneet osavuosikatsauksen 1.1.-30.4.2012 väliseltä ajalta toukokuun loppuun mennessä. Tarkat toteutumat ja toiminnallisten tavoitteiden arviot liitteessä (Liite 2).
Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan osalta toteutuma seurantakaudelta on 32,5% suhteessa talousarvioon 2012. Vuonna 2011 toteutuma vastaavalta ajanjaksolta oli 31,8%.
Toimintatuotot ovat kasvaneet vuoteen 2011 verrattuna 31 000 euroa (toteutuma 45,1%). Toimintakulut ovat kasvaneet vuoteen 2011 verrattuna 86 000 euroa (toteutuma 33,4%), jossa suurin lisäys on henkilöstökuluissa ja palvelujen ostoissa (koulukuljetusmenot).
Koulujen osalta toteutumat:
Kirkonkylän koulu
32,7%
Pekkalan koulu
35,3%
Visuveden koulu
35,3%
Väärinmajan koulu
51,9%
Ruoveden Yhteiskoulu
35,5%
Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen osalta toteutuma on 31,6%, joka enteilee hyvää tulosta.
Kokonaisuutena kulujen kehitys on talousarvion mukaista ensimmäiseltä vuosikolmannekselta. Henkilöstökulujen ja koulukuljetusmenojen kehitystä tulee seurata tarkasti. Pienentynyt koulujen vuosiviikkotuntien määrä lukuvuodelle 2012-2013 tasaa jonkin verran henkilöstökulujen kehitystä syyslukukaudella 2012. Yhden koulun lakkautuminen osaltaan lisää koulukuljetusmenojen määrää.
Koko sivistysosaston osalta toteutuma on 32,2%.
Stj:n ehdotus:
Koulutuslautakunta merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.